![]() |
|
|||
|
|
||||
![]() |
||||
|
Koulutettu suojainmyyjä palveluksessasi
Anna asiantuntijan auttaa riskien arvioinnissa, suojainten valinnassa ja niiden käytön opastuksessa. Vuonna 1998 STYL toteutti Työsuojelurahaston rahoitustuella yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa selvityksen suojainmyyjien ammattitaitoon ja palveluihin kohdistuvista odotuksista työpaikoilla. Tutkimuksen pohjalta päätettiin valmistella ohjelma turvallisuustuotteiden asiantuntevien myyjien kouluttamiseksi. Ohjelman valmistelu tehtiin työryhmässä, johon osallistuivat keskeiset työsuojelun asiantuntijaorganisaatiot. Suojainmyyjien koulutus koostuu useista moduuleista, mikä antaa mahdollisuuden edetä koulutuksessa vähitellen ja sallii myös keskittymisen oman työn kannalta keskeisten asioiden hallitsemiseen. Jokaisen moduulin yhteydessä on koe, joka on läpäistävä hyväksytysti. Koulutettuja myyjiä on nyt jo yli 120. STYL järjestää koulutetuille myyjille myös jatkokoulutusta ammattitaidon pitämiseksi ajan tasalla. Turvallisuustuotteiden myyjien koulutus on nyt yleistä myös useissa muissa Euroopan maissa ja STYL on osaltaan edistänyt yhtenäisen pohjan luomista koulutuksen kehittämiseksi. Koulutuksen läpäissyt myyjä kykenee ymmärtämään työpaikan riskien hallinnan perusasiat ja tuntee suomalaisen työsuojelulainsäädännön ja työsuojeluorganisaatioiden toiminnan pääperiaatteet oman yrityksen tuotteiden lisäksi. Osaava myyjä voi auttaa asiakastaan
|
Uutiset
|
|||
![]() |
![]() |
|||
|
|
||||